;

Sitedrive Oy vahvistaa teknologiaosaamistaan ja tiimiään liiketoimintakaupan myötä

Flow Technologies Oy on ostanut Kulmakerroin Oy:n liiketoiminnan ja liittänyt kaupassa saamansa määräarviointi- ja projektiaikataulutusratkaisun osaksi omistamaansa rakennusalan teknologiayritys Sitedrive Oy:n tarjoamaa.

Sitedrive tuottaa datapohjaisia ratkaisuja rakennusprojektien hallintaan. Kulmakertoimen innovatiivisen datamallin ja algoritmien integrointi parantaa Sitedriven rakennusjohtamisalustaa ja tarjoaa merkittävää arvoa asiakkaille. Liiketomintakaupan yhteydessä Kulmakertoimen omistajat Henri Ahoste ja Jussi Engblom ovat liittyneet osaksi Sitedriven tiimiä ja tuovat samalla mukanaan arvokasta osaamista rakennusalan digitalisaatioratkaisujen kehittämiseksi.

– Kulmakertoimen kaupan asiantuntemus auttaa parantamaan Sitedriven aikataulutuotteen algoritmeja ja toiminnallisuuksia. Heidän osaamisensa avulla voidaan kehittää tarkempia ja tehokkaampia algoritmeja, jotka pystyvät tuottamaan aikatauluja entistä nopeammin ja tarkemmin, sanoo Sitedriven CTO Henri Hovi.

Kulmakertoimen ratkaisun sisällyttäminen Sitedriven  alustaan mahdollistaa entistä voimakkaamman tavan luoda hankkeiden tuotantosuunnitelmia. ”Digital twin” -mallinnetusta rakennuksesta pystytään tarjoamaan asiakkaalle luotettava automaattisesti laskettu aikataulu sekä tuotantotehtäviin liitetty määräluettelo.  Asiakkaille tämä tarkoittaa huomattavaa manuaalisen työn vähenemistä sekä tuotannonsuunnittelun yksinkertaistumista.

Palvelun avulla kerrytetään yhä tarkempaa dataa rakennusprojekteista ja sen eri vaiheista. Kerrytetty data varmistaa sen, että prosessit ovat vähemmän yksilöriippuvaisia ja suunnittelun tarkkuus kasvaa. Automatiikka varmistaa sen, että aikataulu sekä määräluettelot pysyvät ajan tasalla suunnittelun edetessä ja tuotannon tilanteiden muuttuessa. Käyttäjä saa aina tarkan tiedon tulevasta sekä suurimmista kipupisteistä.

– Tunnistimme yhtiökumppanini kanssa jo muutama vuosi sitten, että ala tarvitsee teknologiaa poistamaan kompleksisuutta aikataulutuksesta sekä yhdistämään hajallaan olevan tiedon rakennusten valmistusprosessista. Flow Technologies sekä Sitedrive ovat olleet alan suunnannäyttäjä, ja heidän kanssaan oli helppo todeta, että visiomme tulevaisuudesta istuvat loistavasti yhteen. Olen erittäin onnellinen, että pääsemme nyt viemään ratkaisumme työmaille sekä entisestään parantamaan hyvin toimivaa tuotannonjohdon ekosysteemiä, kertoo Henri Ahoste.

Liiketoimintakaupan myötä Henri Ahoste siirtyy Sitedrivelle tuoteomistajan rooliin vastaamaan aikataulutuotteista ja lisää Sitedriven työmaalähtöiseen ajatteluun oman rakennusalan ammattitaitonsa. Jussi Engblom tuo Sitedrivelle data- ja analytiikkaosaamisensa sekä vahvistaa tiimiä AI ja ML-tietotaidollaan.

Flow Technologies Oy :sta:

Flow Technologies Oy on rakennusalan kehitykseen keskittyvä yritys, jonka tavoitteena on rakennusalan vieminen kohti teollista rakentamista. Flow Technologies keskittyy rakentamisen huippuosaamisen kehittämiseen ja markkinoille jalkauttamiseen portfolioyritystensä (Sitedrive Oy, Flow Modules Oy, Fira Oy) kautta, vahvassa yhteistyössä markkinoiden johtavien rakennusyritysten, erikoistoimittajien ja tarviketoimittajien kanssa.

Tietoa Sitedrive Oy :sta:

Sitedrive Oy on teknologiayritys, joka keskittyy rakennusalan viemiseen kohti teollista rakentamista. Työmaalähtöisella ajattelulla luotu Sitedrive ohjelmisto helpottaa rakennusprojektien suunnittelua, toteutusta sekä eri osapuolien välistä kommunikaatiota. Yli 70 asiakkaan, yli 300 rakennustyömaan ja yli 1000 viikoittaisen käyttäjän käytössä oleva ohjelmisto on todistanut mahdollisuuden lyhentää rakennusprojektien läpimenoaikoja.

Tietoa Kulmakerroin Oy :sta:

Kulmakerroin Oy on kehittänyt automatisoidun määräarviointi- ja projektiaikataulutusratkaisun, joka perustuu automaattisen “digital twin” -mallin luomiseen rakennushankkeesta sekä sen pohjalta tehtävään algoritmipohjaiseen laskentaan. Asiakas kuvailee rakennuksen tilat, minkä jälkeen kuvailu yhdistetään prosessitietoon, synnyttäen toimivan määrätiedolla rikastetun aikataulun. Ratkaisu mahdollistaa jatkuvan tuotantoprosessin parantamisen, sekä vähentää huomattavasti aikataulutuksen kompleksisuutta käyttäjän näkökulmasta.

Pyydä demo Sitedrivesta

Älä luota pelkkiin myyntipuheisiin – pyydä demo ja näe itse miten Sitedrive voisi helpottaa ja tehostaa työmaasi arkea.

Kokeile Sitedrivea