Vuonna 2020 rakennusala kehittyi nopeammin kuin pyörän keksimisen aiheuttama hyppäys, tai siltä vauhti ainakin tuntuu. Ja vuonna 2021 tuntuu kehitys kiihtyvän potenssiin 2! Digi ja teknologia ovat ottaneet huimia harppauksia, mutta väitän, että seuraavaksi on vuorossa algoritmin, eli ihmisen kehittäminen. Ihminen kun tuntuu helposti räpiköivän siellä kehityksen virran mukana, tai pahimmillaan jää rantakivikkoon kiinni. Jospa siirretään se ihminen rohkeasti sinne kehityksen ohjaksiin?

No miten tämä tehdään? Jos tähän olisi valmis resepti, olisi se jo tehty. Ajattelin koittaa jo julkaistua teoriaa rakentajan kehittämisen tueksi. Katsotaan kuinka käy.

”Avun pyytäminen ja oman rajallisuuden myöntäminen eivät ole kuuluneet alan yleisiin ilmiöihin.”

Kuten aina, pohjaan teesini ja ajatukseni tieteellisiin teorioihin. Hyvä ystäväni Abraham Maslow (1908-1970) teorisoi asiaa jo vuonna 1943 seuraavanlaisella tarvehierarkialla.

”Maslow’n mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

1. Fysiologiset tarpeet (hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, hengitysilma).
2. Turvallisuuden tarpeet (suojautuminen erilaisilta vaaroilta).
3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, rakkaus, ryhmään kuuluminen).
4. Arvonannon tarpeet (itsearvostus, kunnioituksen saaminen muilta).
5. Itsensä toteuttamisen tarpeet (omien kykyjen saaminen täyteen käyttöön esimerkiksi työssä tai vanhemmuudessa).

Myöhempinä vuosinaan Maslow lisäsi hierarkiaan vielä yhden tason, itsensä ylittämisen (self-transcendence) tarpeet.”

No mietitäänpä voisiko tätä hierarkiaa käyttää rakentajien kehittymisessä.

Fysiologiset tarpeet. Kun vilkaisee yhdentoista aikaan työmaan läheisten lounasbuffetpaikkojen asiakaskuntaa, paljastavat oranssien ja keltaisten vaatteiden osuus, että fyysiset tarpeet on jotakuinkin tyydytetty… No vakavasti; Työmailla pyöriessä huomaa, että turvallisuudelle ja vaikka tuolle mainitulle hengitysilmalle on tehty paljon viimeisten vuosien aikana. Tässä tarvehierarkiassa tulkitsemme, että hengissä pysymisen tarpeet on täytetty.

Turvallisuuden tunne. En tässä kohtaa mene fyysiseen turvallisuuteen. Turvallisuuden tunteena näkisin turvallisen tunteen tehdä työtään, kokeilla, kehittää, epäonnistua. Vaarana uuden kokeilemisesta tai asioiden toisella tavalla tekemisestä ei voi olla henkilökohtainen ansionmenetys tai jopa töiden loppuminen. Ihmisen turvallisuuden tunteeseen voimme vaikuttaa vielä paljon nykyistä enemmän. Luodaan turvallinen ympäristö epäonnistua, ja sitä kautta myös onnistua.

Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet. Olen aiemmin puhunut kirjoituksissani yhdessä tekemisestä, ja puhun taas . Niin kuin vaikka tämä tahtiaika. On todettu jo useassa yhteydessä, että se onnistuu ainoastaan yhdessä kaikkien osaamista ja resursseja hyödyntäen. Me voimme luoda näitä yhteisöjä ja kehittäjät voivat olla osana niitä, eivät ulkopuolisia ”nakittajia” ja ”toimiston väkeä”. Kun tiimi tekee asiat tiiminä, vähenee yksittäisen ihmisen epäonnistumisen paine ja pelko. Tuleepa tähän kohtaan taas mieleen vertaus, tieteestä totta kai. Komposiitin määritelmänä tekniikan kirjallisuudessa on: ”kahden tai useamman aineen yhdistelmä, joka on ominaisuuksiltaan enemmän kuin osiensa summa”. Voisiko toimia ihmisten kanssa? Ja rakkaus? No ainakin rakkaudesta lajiin…

Arvonannon tarpeet. Oma kokemukseni alalta kertoo, että kyseessä on tietynlainen pärjäämisen kulttuuri. Työmaa yksikkönä hoitaa homman mikä sille on annettu, tai kaatuu, vastaava mestari edellä, saappaat jalassa. Avun pyytäminen ja oman rajallisuuden myöntäminen eivät ole kuuluneet alan yleisiin ilmiöihin. Ne ovat ehkä tuntuneet jopa heikkouden ja epäonnistumisten merkeiltä. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka muokkaa minäkuvaansa ympäristön palautteen mukaan. Muistetaan tämä, ja arvostetaan jokaista, joka yrittää parhaansa. Silloin hän voi itsekin arvostaa.

Itsensä toteuttamisen tarpeet. Kun muistetaan, että kyseessä on hierarkia, ymmärretään kuinka pitkä matka tähän kohtaan on. Moni asia, joka esimerkiksi vanhemmuudessa on itsestäänselvyys, ei työmaalla tapahdukaan käden käänteessä. Harva osaa edes kuvitella edellä mainittuja tarpeita (tai niiden täyttymättömyyttä) perheyhteisössään, mutta työmaalla ei välttämättä ole edes osannut kaivata kyseisiä, alalla harvinaisia piirteitä. Silloin tällöin pienissä yrityksissä, aliurakoitsijoiden työmaaporukoissa tai yhteen hitsautuneessa työnjohtotiimissä tunnistaa tällaisen hengen, jossa jokaisella on mahdollisuus onnistua työssään. Mistä tähän saisi reseptin?

”No ainakin rakkaudesta lajiin…”

No toimiiko Maslow´n tarvehierarkia rakentajaan? Kohtuullisen hyvin, sanoisin. Mutta mikä sai Maslow´n lisäämään myöhempinä vuosina tuon kuudennen, itsensä ylittämisen tarpeen? Ennen vuotta 1943 tuskin löytyi montaakaan esimerkkiä edes näiden ensimmäisen viiden toteutumisesta. 1. ja 2. maailmansota tuskin helpottivat ihmisen turvallisuuden, arvonannon ja rakkauden tarpeita. Olisiko sodan kauhuissa koetut sankaritarinat vaikuttaneet tähän?

Meille nykyihmisille esimerkkejä näistä itsensä ylittämisistä voivat olla Euroviisuvoitto, Kimi Räikkönen, ja vaikkapa suomen jääkiekkomaajoukkue (95neverforget!!!). Rakentamisen saralla kahden viikon putkiremontti on yksi hyvä esimerkki itsensä ylittämisestä.

Jospa koitetaan, hierarkia hierarkialta, mahdollistaa tämä jokapäiväisessä työssämme? Se ei tapahdu digillä, eikä datalla. Se ei tapahdu automagialla. Se tapahtuu toimivalla prosessilla, jossa kaikilla on paikkansa ja tehtävänsä. Se tapahtuu toimivien työkalujen tukemana ja ohjaamana. Sen mahdollistaa turvallinen kehittämisen ja kehittymisen ympäristö, johon me työnjohtajat voimme vahvasti vaikuttaa. Sen tekee ihminen.

Sen teet sinä.

Tilaa Fira smartin uutiskirje