Asuinalueeni Helsingin Kannelmäki ei välttämättä pysy uutisissa digiloikkien takia, mutta ei täältä silti enää löydy ruokakauppaa, jossa ei olisi itsepalvelukassoja ja automatisoituja pakettinoutopisteitä. Korona on varmasti vauhdittanut hypähdystä täysdigitaaliseen toimintaan, mutta tänä verkko-ostamisen aikakautena ratkaiseva erottautumistekijä toimijoiden välillä on sovellusten ominaisuuksien nopea kehittyminen.

Verkkokaupan toimitustapojen valinnaisuus on muuttunut tärkeäksi mobiiliapplikaatioiden kehityksen takia. Avoin kilpailu karsii armotta pois taantumuksellisen toimijan, joka ei ole panostanut digitaalisen tiedon hallintaan eikä tarjoa asiakkaalle muuta vaihtoehtoa kuin noutaa painava paketti Narikkatorilta, jonne ei edes saa autoa lähimaille. Koska saman tavaran saa vertailtua ja ostettua helposti eri verkkokaupoista, karsii huono pakettitoimittaja myös kauppapaikasta asiakkaita.

Meidän on määriteltävä, miten GS1:tä täytyy soveltaa työmaaympäristössä ja suhteessa toimitusketjuun.

On mielenkiintoista havaita, että nykyisen logistiikkaketjun kautta on ilmeisen kannattavaa myydä 4,79 euron kaasuttimen osat valmistusmaasta, lisätä niihin kirjemaksun verran toimituskulua, tarjota reaaliaikainen seuranta ja mahdollisuus ohjata kesken kuljetuksen toimitus toiseen osoitteeseen sekä luvittaa kuljettaja jättämään paketti kohdekätköön. Digitalisointi on selvästikin mahdollistanut transaktiokustannusten painamisen likimain nollaan. Otetaan suora leikkaus rakennustyömaalle: 240 asunnon laminaattikuorma saapuu ilmoittamatta kaksi päivää etukäteen, kuljettajalla ja työmaalla ei ole edes yhteistä kieltä, saati ymmärrystä. Kuljettaja purkaa kuorman pikaistuksissaan osin ajotielle, työmaalta täytyy komentaa kaikki siirtämään lavoja säältä suojaan. Kuskin kaasuttaessa pois paikalta kuormakirjan kaksoiskappale leijailee maahan pudoten kuralammikkoon. Otos kaksi: elementtikuorman pitäisi tulla kello 1300 sisältäen elementit 5,6,7 ja 8. Kuormaa ei näy, alkaa soittelu, asennustyöryhmä laittaa ventat päälle, kuorma tulee klo 1500 ja siellä on elementit 6,7 ja kaksi muuta elementtiä, joissa ei ole elementtilappua, tai toisessa on lappu, mutta käsialasta ei saa selvää. Yhteisen tilannekuvan puuttuessa alkaa selvittely, elementtikuvien kaivelu ja soittelu.

Neljän euron, 20 gramman osan pystymme toimittamaan B2C-kaupassa perille, mutta 10 tonnin elementtiä ei saa merkittyä viivakoodilla tai sähköisellä tunnisteella. Miksi ei? Miten saamme globaalin kuluttajakaupan hyödyt rakennustyömaalle? Jos jokaisella on konelukija – älypuhelin – taskussa, niin miksi emme hyödyntäisi sitä? Yhteinen tilannekuva toimitusketjussa hyödyttäisi kaikkia osapuolia.

Hyvä uutinen on se, että malli tiedon liikuttamisesta on valmiina olemassa ja se on testattu toisilla toimialoilla. Sen käyttöä edistää voittoa tavoittelematon organisaatio, GS1, joka on kehittänyt ja standardoinut nykyisen toteutuksen tunnistekoodien jakamisesta, hallinnoinnista ja käytöstä. Rakennusalalle tämä tuo tärkeän puuttuvan ratkaisun nimenomaan toimitusketjun yhdistämiseen työmaahan, sillä GS1 tarjoaa keinot tuotteiden ja rakennusosien yksilöintiin, toimitusketjun automatisointiin ja tiedonsiirtoon rakenteellistettuna yritysten välillä.

Jos jokaisella on konelukija – älypuhelin – taskussa, niin miksi emme hyödynnä sitä työmaalla?

Ensimmäinen este on kuitenkin yhtenäinen logistinen malli tai oikeammin sen puute. Jos ostamme työt ja materiaalit kuten ennenkin, mustana laatikkona, saamme yhtä monta logistista mallia kuin on työmaalla alaurakoitsijaa. Alan standardointi ei ole työmaalla toimivien alaurakoitsijoiden tehtävä, se on meidän, pääurakoitsijoiden vastuulla. Meidän on nähtävä yhdessä se tuska ja vaiva, että määrittelemme tehokkaamman tavan toimia. Meidän on määriteltävä, miten GS1:tä täytyy soveltaa työmaaympäristössä ja suhteessa toimitusketjuun, koska me päätämme käytettävät järjestelmät ja omistamme toimintatavan ja sitä myöden prosessitiedon. Me olemme avainasemassa yhteistyön aloittamiseksi, jotta saamme tehtyä rakennusalan sovituksen GS1:stä.

Tarvitsemme mukaan kumppaneiksi esivalmistajat ja materiaalitoimittajat. Osalla on jo kokemusta GS1:stä ja kaikki ovat toteuttaneet itselleen tarvittavat tietorakenteet valmistuksen ja toimituksen hallitsemiseksi eri järjestelmiin. Siksi erilaisia viivakoodeja löytyy jo viljalti työmaalle tulevista toimituksista sekä valmistukseen että logistiikkaan liittyen. Tämä tieto täytyy saada virtaamaan työmaalle saakka, jotta pääsemme eroon paperisista toimitusvahvistuksista, exceleistä, soittelemisesta ja jatkuvasta epätietoisuudesta sekä selvittelystä. Tämä on tärkeää juuri nyt myös siksi, että ellemme sitä tee, joku alan ulkopuolinen taho tekee sovellutuksen GS1:n käytöstä puolestamme ja meidän on ryhdyttävä käyttämään sitä, oli se toimintaamme soveltuva eli ei.

Oppiaksemme soveltamaan GS1:stä, meidän on tehtävä ensimmäinen prototyyppi mallista jollain esivalmisteella, kuten betonielementeillä, ja käytävä tulokset yhdessä läpi. Sitten teemme toisen vaikkapa keittiöillä, kolmannen kylppäreillä ja opimme lisää, kunnes meillä on riittävä osaaminen GS1:n julistamiseksi standardiksi. Norjalaiset ovat jo ennättäneet liikkeelle, samoin ruotsalaiset. Ryhtymällä toimimaan tässä yhdessä voimme saada aikaan pohjoismaisen rakennusalan sovellutuksen. Standardointi luo aina yhtenäistä kysyntää, joten se vauhdittaisi myös alamme palvelullistumista. Se lienee kaikkien mielestä saavutus, jolle aika olisi jo korkea.