Ihmisen vuosi loistavasti alullaan, koronasta huolimatta! Uusi normaali, eli etätyöt ja digitaalisten yhteyksien tärkeys, on jopa potkinut rakennusalan digitalisaatiota eteenpäin. Mutta vielä on tekemistä siinä, että saadaan ihminen mukaan prosessiin.

Törmäsin tuossa taannoin tulevaisuuden rakentamista käsittelevän workshopin muistioon. Workshopin kysymysten asettelu koski rakennusalan nykytilaa ja tulevaisuudentoiveita. Työpajassa mietittiin mm. mitä reaaliaikaisen tilannekuvan luomiseen tarvittaisiin, mitkä ovat nykytilan heikoimmat lenkit, ja minkä asioiden pitäisi kehittyä, jotta data olisi luotettavaa ja tilannekuva reaaliaikainen.

Näin maallikkona hienoista kummastusta ja kylmiä väreitä aiheutti ihmisen tuottamaan dataan kohdistuva epäluottamus. Tulevaisuudessa nähtiin robottien ja automatiikan tuottavan luotettavaa dataa, ei ihmisten. Kuitenkin vastaavan työnjohtajan näkemystä asioista pidettiin jopa luotettavampana kuin automatiikan tuottamaa, kiistämätöntä faktaa. Aliurakoitsijoita kaivattiin mukaan aikataulun suunnitteluun ja todettiin, että henkilö- ja päivätasoinen aikataulusuunnittelu olisi itse asiassa aliurakoitsijoiden homma. Ei pääurakoitsijan. Aliurakoitsijalta, eli tekijältä, kaivattiin kuitenkin reaaliaikaista tietoa töiden etenemisestä ja havaituista esteistä, mieluiten kirjattuna, koska kirjattua tietoa pidetään aina luotettavampana kuin oven raosta huikattua.

Miksi ”me” pohditaan, miten ”ne” saataisiin käyttämään digitaalisia työkaluja ja noudattamaan prosessia?

Tämä on mielestäni loistoyhteenveto siitä, että ihmiset eivät vielä rakenna asioita yhdessä. Workshopin näkemykset edustavat päätoteuttajien näkemyksiä, mutta miksi tämä olisi erilainen kuin toteuttajien? Miksi ”me” pohditaan miten ”ne” saataisiin käyttämään digitaalisia työkaluja ja noudattamaan prosessia? Miksi ”niiden” tuottama data on epäluotettavaa? Ja miten niin suunnittelu ei ole ”meidän” homma?!? Kun ei aikakaan ole kuulemma vielä kypsä..?

Minä kyllä näen, että yhdessä tämä pitää tehdä. Kyllähän meidän pitää voida luottaa tekijöiden työhön kaikessa, mitä olemme heidät tilanneet tekemään. Tiedämme, millainen on hyvä parketti ja tiedämme, että tekijä sellaista tekee. Jos timpuri on asentanut oven, ja sanoo sen olevan suora, me luotamme siihen. Miksi emme luottaisi tietoon, jota he antavat tilannekuvaa varten?

Eihän se aika ole koskaan kypsä, mutta silti aina on hyvä aika miettiä, miten asioita voitaisiin tehdä paremmin.

Vai onko se itseasiassa tulevaisuuden tuoma muutos, johon emme luota? Kaikki uusi pelottaa ja jännittää, suurimmaksi osaksi sen tuntemattomuuden takia. Emmehän me tiedä, miten tämä maailma muuttuu ja miten me kehityksestä selviämme. Mutta muistetaan, että me kaikki alan tekijät olemme tässä samassa tilanteessa, ”he” ja ”me”. Eihän se aika ole koskaan kypsä, mutta silti aina on hyvä aika miettiä, miten asioita voitaisiin tehdä paremmin.

Joku viisas on joskus sanonut, että jos kaikki kehityshankkeet onnistuvat, kehitetään liian vähän. Kun rakennusalan suuri muutos nyt on käynnissä, epäonnistumisia tulee varmasti. Tämä on meille uutta, koska olemme tehneet aina niin kuin ennenkin. Onnistuuhan se, mutta ei se vie eteenpäin… Jospa otetaan ”heidät” mukaan ja pusketaan kohti muutoksen tuulia kuin Mikki Hiiri merenkävijänä, ja katsotaan kuinka käy?

Eikä kukaan sitten enää sano ”ne” ja ”me”. Jooko?

Tilaa Fira smartin uutiskirje