Lauantaina 12.12. istahdin Helsingin keskustassa parturin tuoliin. Maskeista huolimatta aloin tapani mukaisesti juttelemaan parturin kanssa. Hän kertoi harkitsevansa opintoja korkeakoulussa aloittaakseen jonkin uuden alan opiskelun. ”Mikä ala kiinnostaa? Oletko harkinnut rakennusalaa?” Hän ei ollut, mutta lyhyt keskustelutuokio nosti sen vaihtoehdoksi. Kerroin, että töitä riittää myös tulevaisuudessa, ansiotasot ovat hyviä ja ala tulee kehittymään ja on muuttumassa teknologia-alaksi. Kävelin kotiin ja mietin samalla, että joskus se on pienestä kiinni mihin me ihmiset suuntaamme. Ehkä kyseinen henkilö tekee valinnan toimialamme suuntaan. Uskalsin suositella tätä, koska toimialallamme parhaat päivät ovat edessä, myös Suomessa. Roolimme yhteiskunnan ja ympäristön ongelmien ratkaisijana kasvaa merkittävästi tulevina vuosina.
Olemme siirtyneet vaiheeseen, missä finanssimarkkinat palkitsevat ilmastonmuutoksen vastaista työtä, ratkaisuja ja liiketoimintaa yhä runsaammin. Sama tilanne on myös tuottavuuden ja skaalautuvan palvelukyvykkyyden kehityksen suhteen. Me rakentajat pärjäsimme aikaisemmin alallamme aika hyvin keskenämme ilman ulkopuolisia osaajia ja kansainvälisyyttä. Jatkossa näin ei ole. Rakentajat, eivätkä ketkään muutkaan, pysty yksin merkittävään muutokseen. Tarvitsemme eri alojen osaajia mukaan, myös kansainvälisiä osaajia, jotta voisimme yhdessä kehittää parempia ratkaisuja. Uuden teknologian, erityisesti ohjelmistojen, rooli alallamme kasvaa kovaa vauhtia. Myös uudet energiaratkaisut ja rakennusmateriaalit sekä tapa vakioida teknisiä ratkaisuja ja toimintaa lisääntyvät. Tätä kehitystä vauhdittavat miljardien investoinnit maailmalla.
Mikään sovellus yksinään ei ole ratkaiseva, koska kyse on koko systeemin parantamisesta.
Firalla olemme sitkeästi ponnistelleet ja investoineet modulaarisuuteen ja digitalisaatioon liittyviä asioita useiden vuosien ajan. Aina se ei ole ollut helppoa. Virheitä on sattunut ja oppirahoja on maksettu, mutta hyviä tuloksia olemme myös saaneet. Moni voi myös miettiä, miksi emme voisi vain rakentaa ja onko ylipäätään muuta tapaa tehdä liiketoimintaa. Onko meille liiketoimintaa totutun rakennusliikemaailman ulkopuolella? Meille firalaisille ja kumppaneillemme on suuri mahdollisuus ja kunnia, että voimme rakentaa ja kehittää sen menetelmiä ja myös pukea rakentamisen osaamisemme kirjastojen, palveluiden, tuotteiden ja koodien muotoon ja tehdä siitä kasvavaa liiketoimintaa.
Kehityksen haasteellisuus tulee siitä, että ns. hopealuotia ei ole olemassa. Mikään sovellus yksinään ei ole ratkaiseva, koska kyse on koko systeemin parantamisesta. Miltä näyttää rakentaminen 2.0, on kysymys ja miten sitä voi viedä asteittain ja jatkuvasti eteenpäin?
Tämän vuoden aikana olemme Firassa edenneet nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Rakentaminen on sujunut, ennusteet pitäneet, teknologiset ratkaisut ovat arjessa mukana ja eri osaajien vuorovaikutus on hyvällä tasolla ja paranee jatkuvasti.
Kehityksemme ydin on rakentamisen kova ydin, eli Firan tuotantosysteemi. Se pitää sisällään sekä suunnittelun, siinä käytettävät komponentit ja työmaan systeemit. Vuosi on tuonut ympärillemme merkittäviä toimijoita, jotka jakavat kanssamme samaa visiota rakentaminen 2.0:sta. Tulevan vuoden aikana tulemme etenemään kumppaneidemme kanssa ripeästi meillä Suomessa ja myös maailmalla. Kerromme teille lisää, kun aika siihen on sopiva.
Kiitän kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivotan hyvää joulua!
Pysykää terveenä ja pidetään yhteydet auki!
Jussi Aho
Jälkikirjoitus otteena kirjasta ”Koneen Ruhtinas Pekka Herlinin elämä” kertoo jo historiallisen esimerkin uuden teknologian vaikutuksesta liiketoimintaan:
”Hissiyhtiöt, etenkin pienet, olivat pohjimmiltaan koneenrakennuksen spesialisteja. Elektroniikan asiantuntemuksen saati tietokoneosaamisen hankkiminen oli pitkä ja kallis askel. Vain sellaiset valmistajat, jotka nojautuivat omaan tekniikkaansa ja jatkuvaan tuotekehittelyyn, saattoivat pitää itseään riippumattomina.”
Pakka Herlin ymmärsi tämän ja siksi Koneessa investoitiin ja kasvettiin. Tämän kovan työn tuloksena Kone suomalaisena yrityksenä on maailman huipulla.