No nyt mennään kovaa kohti tulevaisuutta rakennusalalla. On tahtiaikaa, tilannekuvaa, tiedolla johtamista, teollista rakentamista, olosuhdeseurantaa… Tekoäly ja automatiikkakin vilisevät tuotevalikoimissa. Tämähän kuulostaa samalta kuin Fordin liukuhihnan käynnistäminen aikoinaan. Ala tulee muuttumaan täysin toisenlaiseksi!!! No tuleehan se varmasti, mutta muistammeko muutoshuumassa, että tulevaisuudessakin tärkein avain kaikkeen tulee olemaan ihminen?

Miten tämä muutos näkyy työmaiden päivittäisessä elämässä? Onko talon rakentaminen muuttunut talon ”asentamiseksi”? Eteneekö tuotanto kuin japanilaisessa autotehtaassa? Entäpä laatu? Priimaa tulee vaikka tavallista yritetään? NO EI! Itse asiassa juuri mikään käytännön tekemisessä ei ole muuttunut, ainakaan vielä. Onnistuneita projekteja löytyy silloin tällöin, mutta ne jäävät yksittäisiksi timanteiksi peruspuurtamisen massaan.

Mutta mitä mitä!?! Eihän kukaan voi olla eri mieltä Toyotan tavan ja Leanin eduista. Tahtituotanto on kiistämättä tehokasta. Olosuhdeseurannan datan on pakko auttaa talojen kuivumisessa. Päivittäisjohtaminen, reaaliaikainen tilannetieto, ja Last Plannerit, jokaisen työnjohtajan mielestä selkeästi parempia toimintatapoja kuin aiemmat. Tämä on tieteellisesti todistettua faktaa!

Sellainen yhdistävä piirre näistä nykyajan kehitysjutuista löytyy, että yleensä ne heitetään työmaalle liikkuvaan junaan, ja jäädään odottelemaan tuloksia.

Tässäpä meille oiva dilemma. Kaikki on siis periaatteessa jo ratkaistu, tekniikka on olemassa ja jopa käytännön onnistumisia saadaan silloin tällöin. Siitä huolimatta valtaosa työmaista on ihan niin kuin ennekin. Rahasta tämä ei ole kiinni, kyse on kuitenkin enemmän toimintatavoista kuin taloudellisista investoinneista.

Otetaanpa ensin vaikka tuo digitalisaatio. Eittämättä hyvä, tärkeä, ja vieläpä siisti juttu, että dataa saadaan talteen. Digitaalisilla työkaluilla voidaan kommunikoida, kerätä tietoa, johtaa ja visualisoida. Dataa voidaan pyöritellä, yhdistellä, ja jakaa eri kohderyhmille kauniissa paketissa päätösten teon tueksi. Mutta kun ne ovat vain työkaluja! Kylpyhuoneremontissa sinne voi heittää vaikka minkälaisen pakillisen viimeisintä Hiltiä, eikä silti tapahdu mitään. Oletteko koskaan kuulleet sanottavan, että oli tosi tehokas sähkäri, koska sillä oli niin hyvät työkalut? Eli työkalu ei koskaan muuta mitään, vaan sitoutuneet, osaavat ihmiset.

Lisäksi muutos pelottaa. Entä jos se ei onnistukaan? Uusia juttuja, varsinkin digitaalisia, kohtaan on helppo suhtautua epäilevästi. ”En ole ihan varma, voi olla, että ne timpurit ei ehkä suostu/osaa/viitti tuota kokeilla…”. Mutta entäpä, jos ne viittiikin? Kaikki me raksalla ramppaajat – timpurit, sähkärit, materiaalintoimittajat, työnjohtajat, ja uskokaa, tyhjäntoimittajatkin – ihmisiähän me ollaan. Ja se ihminen taas on itseasiassa vähän kuin algoritmi, joka määrittää, miten työkalut toimii. Sitä varten työkalujen pitää olla sellaisia, että ne auttavat ihmistä. Digistäkin on iloa vain, jos se helpottaa aidosti meidän ihmisten työntekoa, koska oli sitten automagiaa miten paljon hyvänsä, niin me ihmiset ne työt kuitenkin tehdään. Ja sitä kautta ihminen on se tärkein avain kaikkeen.

Oletteko koskaan kuulleet sanottavan, että oli tosi tehokas sähkäri, koska sillä oli niin hyvät työkalut?

Mainitsin kirjoitukseni alkupuolella, ettei muutos voi olla kiinni taloudellisista investoinneista. Ei voi, mutta ihmisiin investoinnista voi. Sellainen yhdistävä piirre näistä nykyajan kehitysjutuista löytyy, että yleensä ne heitetään työmaalle liikkuvaan junaan, ja jäädään odottelemaan tuloksia. Liian usein toimiston väki, joka kehittää asioita työkseen, jää odottamaan satoa. Mutta kun ne ihmiset siellä työmaalla tekevät työkseen taloja! Niillä on niitä ihan oikeitakin töitä! Onneksi on myös kehittäjiä, jotka osaavat ottaa tämän huomioon uusien tapojen jalkauttamisessa työmaalle. Kun sinne jalkautuvat ne kehittämisen osaajat opettelemaan sen rakentamisen, jonka työmaaporukka osaa, syntyy jotain hedelmällistä. Tässäkin, vain yhdessä tekemällä näistä saadaan toimivia ja pysyviä muutoksia.

Pääurakoitsija-aliurakoitsija-mallissa tekijät ovat kaiken lisäksi eri yrityksiä. Jos pääurakoitsija haluaa aliurakoitsijat mukaan, tai siis asiat yleensäkään menemään eteenpäin, pitää investoida heihinkin. Aliurakoitsijalla ei ole mitään mielenkiintoa tehdä pääurakoitsijan kehitystyötä ilman hyötyä. Joko taloudellista, tai jollain tapaa elämäänsä helpottavaa. Jatkuvuutta, vaikutusmahdollisuuksia, luottamusta. Mihin on kadonnut se samanhenkisyyden fiilis, jossa raksalla oltiin samaa porukkaa? Tämä sama henki meidän pitää rakennusalan kehittämiseen luoda; Tunne että tässä ollaan yhdessä. Ei me yksin tätä muutosta tehdä.

Yhteenvetona, vaikka me vedetään viimeisen uudet työvaatteet, työkalut, otsalamput, leathermanit vara-akkuineen ja tablettitietokoneet päälle, ja luetaan Leanimme, niin siellä sisällä koneenkäyttäjänä on se ihminen. Nämä ulkoiset puitteet, teknologia, teoria, tiede ja työkalut alkavat olla jo kohtuullisessa kunnossa. Nyt kehitetään se ihminen siellä sisällä samaan tasoon.

Tilaa Fira smartin uutiskirje