Rakennusala on ottamassa isoa askelta projektipohjaisen rakentamisen muuttamiseksi prosessilähtöiseksi liiketoiminnaksi. Jokainen osallistuja tilaajasta alaurakoitsijaan ymmärtää reaaliaikaisen ja oikeellisen tiedon tärkeyden. Tämä näkyy myös ohjelmistotoimittajilla, sillä läpinäkyvyydestä ja tiedon reaaliaikaisuudesta on tulossa järjestelmähankintoja ohjaava tärkein vaatimus. Tieto täytyy saada haltuun kaikista järjestelmistä, jotta siitä voidaan jalostaa tilannekuvaa niin työmaille kuin yrityksen johdolle ja liiketoimintayksiköille.

Liiketoiminnan johtamisen kannalta on loogista, että hankitaan tietokanta, integroidaan järjestelmät siihen, kytketään mukaan visualisointi sopivalla BI-ratkaisulla ja tilannekuva on käytössä. Tehtävä suoritettu. Todellisuudessa käy kuitenkin toisin. Ongelmat eivät pääty integrointeihin ja erilaisiin API-investointeihin.

Ongelmat alkavat siitä, kun talous-, aikataulu- ja/tai laatudata ovat yhdessä ja samassa tietokannassa. Eri projektien data ei olekaan rakenteellisesti tai sisällöllisesti yhtenevää ja jokaiseen projektiin joudutaan tekemään omia tilannekuvia sekä näkymiä BI-alustassa. Edes saman projektin eri vaiheissa ei pystytä käyttämään samoja johtamisnäkymiä, koska toimittajat ja urakoitsijat vaihtuvat. Syntyy räätälöinnin negatiivinen kehä. IT-ratkaisun ympärille muodostetaan asiantuntijaryhmä, luodaan datahubi tai palvelualusta, mukaan kytketään konsultteja, joiden määrä lisääntyy sitä mukaa, kun esimerkkiprojekteja otetaan eri rakentamisen lajeista. Aluksi yksinkertaiselta sekä suoraviivaiselta näyttänyt digiloikka alkaa muistuttamaan julkisen terveydenhuollon IT-vastoinkäymisiä.

Työmaalta ei voi saada hyvälaatuista dataa, ellei jokainen käytä sovelluksia samalla tavalla.

Järjestelmien maturiteetti tai konsulttien osaaminen ei ole juurisyy, tilanne ei parane teknologiaa vaihtamalla. Syy on yksinkertaisesti se, että ongelmamme aiheutuu heikkolaatuisesta datasta. Digitaalisten työkalujen käyttöönotto etenee työmailla ja uusia appeja ja ratkaisuja ilmestyy jatkuvasti. Digitaalista dataa eli digitaalista jalanjälkeä kertyy päivä päivältä enemmän yksittäisiltä työmailta, mutta sovellukset itsessään eivät jalosta datasta tietoa tai edes tee siitä käyttökelpoista muille kuin työmaalla toimiville yksittäisille henkilöille, jotka käyttävät sovelluksia omiin tarkastuksiinsa. Meillä ei ole sellaisia standardeja tai prosesseja, jotka vakioisivat kerätyn tiedon siten, että se olisi merkityksellistä ilman manuaalisesti tehtävää jalostusta tai siirrettävissä yli rajapintojen. Kaksi poikkeusta vahvistaa säännön: TR-mittaukset yhdessä tapaturmataajuuden kanssa tuottavat valtakunnallisesti merkittävää ja käyttökelpoista dataa. Toinen ilahduttava esimerkki on Verottajan standardoima urakkaraportointi. Nämä kaksi ovat yhdessä raivanneet tien työmaiden digitalisoinnille. Niistä on syytä ottaa oppia alan uudistamiseksi.

Työmaalta ei voi saada hyvälaatuista ja koneella käsiteltävää dataa, ellei jokainen käytä sovelluksia samalla tavalla. Ei siis riitä, että on yhteinen käytäntö työmaan sisällä, vaan se on luotava koko liiketoimintayksikköön ja kaikille sen työmaille, jos tavoitteena on reaaliaikainen tilannekuva yksiköstä tai tiedonjako tukiorganisaatioille, vuosisopimustoimittajista nyt puhumattakaan.

Käytännön kokemus on osoittanut, että vaikein ja tiedon eheyden kannata kriittisin tehtävä on työmaahenkilöstön kouluttaminen. Kouluttaminen vaatii sitä, että ensin on kehitetty toimiva tapa käyttää sovellusta eli vakioitu prosessi ja käyttötapaukset. Tiedon laaja-alainen hyödyntäminen vaatii alaurakoitsijoiden mukaan ottamista. On helppo toistaa sama virhe ja kouluttaa vain oma, pääurakoitsijan työnjohto mobiilisovellusten käyttöön ja jättää huomiotta varsinaiset rakennustyötä tekevät.

Tätä muutosta ei voi jättää työmaiden vastuulle, tämä on oppimisen ammattilaisten osaamisalueella, ei insinöörien kyvykkyyksillä ratkottava pulma.