Fira Sitedrive helpottaa aikataulujen suunnittelua ja tiedon jakamista
Rakennusliike J. Malm rakentaa parhaillaan Tampereen yliopistollisen keskussairaalan uuden happikeskuksen työmaalla. Sitedriven avulla työnjohto saa helposti tehtyä yleisten aikataulujen lisäksi myös viikkokohtaiset suunnitelmat. Paikasta riippumaton ohjelmisto on helppokäyttöinen.
– Me olemme tällainen keskisuuri rakennusliike ja erikoistuneet teollisuus- ja julkiseen rakentamiseen, kertoo vastaava työnjohtaja Eero Hyvärinen.
Olemme alkaneet tehdä viikkosuunnitelmia paljon tarkemmalla tasolla.
Paikasta riippumaton ohjelmisto
Rakennusliike J. Malm käyttää Sitedrivea Taysin työmaalla yleisaikataulun laatimiseen ja viikkosuunnitteluun. Käytännössä Sitedrive on juuri rakennustyömaiden aikataulutukseen ja ohjaamiseen suunniteltu ohjelmisto.
– Yksi Sitedriven konkreettinen hyöty on mielestäni ehdottomasti se, että se on paikasta riippumaton. Minun ei itse ole pakko olla aina samassa paikassa jonkun toisen kanssa. Voimme tarvittaessa vaikka yhdessä muokata samaa aikataulua yhtä aikaa. Se on merkittävä hyöty. Tiedon jakaminen on paljon helpompaa eri osapuolille, kun kaikki voivat tarkastella samaa aikataulua, Hyvärinen painottaa.
– Me olemme alkaneet tehdä viikkosuunnitelmia paljon tarkemmalla tasolla ihan vain sen takia, että Sitedrivea on niin helppo käyttää. Tehtävien syöttäminen sinne on helppoa, ja tilanteen johtaminen on muuttunut helpommaksi, Hyvärinen jatkaa.
Minä itse opettelin käyttämään Sitedrivea yhden illan aikana.
Sitedriven käyttöliittymä on Hyvärisen mukaan melko intuitiivinen. Sen käyttö on hyvin luontevaa, jos on joskus käyttänyt esimerkiksi Exceliä tai mitä tahansa muuta vastaava ohjelmaa.
– Minä itse opettelin käyttämään Sitedrivea yhden illan aikana, Hyvärinen kertoo.
– Pidän Sitedrivessa myös siitä, että ohjelmisto kehittyy koko ajan eteenpäin ja asiakasta kuunnellaan. Asiakkaan toivomia muutoksia tulee ohjelmistoon hyvinkin nopealla aikataululla, Hyvärinen kiittelee.
– Sitedrive on oikeastaan yksi sellainen työnjohtajan moderni työkalu, joka pitäisi olla jokaisella, Hyvärinen toteaa.