Vuonna 1961 perustettu EKE-Rakennus on suomalainen perheyritys ja rakentamisen moniosaaja, jonka tekemistä on alusta asti ohjannut rohkeus innovoida. Maaliskuussa 2022, hyvien käyttökokemusten myötä, yhtiössä päätettiin laajentaa Sitedrive-aikatauluohjelmiston käyttöä kaikille työmaille. EKE-Rakennus hyödyntää Sitedrivea kokonaisvaltaisesti niin tuotannossa, suunnittelunohjauksessa kuin hankintasuunnittelussa.
[Ylläoleva kuva: EKE]
Sitedriven käyttö opittiin nopeasti
Uusista työkaluista on hyötyä ainoastaan silloin, kun niitä halutaan käyttää myös työmaalla. EKE-Rakennuksella Sitedriven on todettu olevan käytettävyydeltään erinomainen. Se toimii mobiililaitteilla, tehdyt työt on helppo merkitä tehdyiksi ja tieto töiden etenemisestä kulkee kaikille osapuolille.
– Urakoitsijat tottuivat Sitedriven käyttöön nopeasti. Ero entiseen on dramaattinen. Nyt työmailla tiedetään aina missä mennään, tieto poikkeamista saadaan nopeasti ja lopullisia kustannuksia on helpompi ennustaa. Kahden vuoden kokemuksen perusteella voin sanoa, että Sitedrive on ajatellut asioita perusteellisesti ja mikä tärkeintä, käyttäjien näkökulmasta, sanoo EKE-Rakennus Oy:n tuotantojohtaja Niku Hartikainen.
Sitedriven avulla rakentamisessa vältytään ikäviltä yllätyksiltä sekä osataan valmistautua paremmin. Tämä puolestaan parantaa kustannustehokkuutta, henkilöstön tyytyväisyyttä, laatua, asiakastyytyväisyyttä ja kilpailukykyä. Pitävät aikataulut ovat myös tahtituotannon edellytys. Rakentamisen teoreettinen ja todellinen kesto lyhenevät, kun käytössä on yhteinen aikataulutiedosto. Työmaalla ei myöskään jäädä yhden aikatauluista vastaavan henkilön varaan, vaan työntekijät raportoivat tehdyt työt sekä mahdolliset esteet puhelimellaan, ja tiedot näkyvät heti työnjohdolle.

Perinteinen perheyritys
EKE-Rakennuksen perustajat tunnetaan rakentamisen projektinjohtomallin kehittäjinä. Projektinjohtomallissa tilaaja ja urakoitsija johtavat suunnittelua yhdessä sekä palkkaavat suunnittelijat, ja työt teetetään aliurakoina.
– Rakentamisessa kaikki liittyy kaikkeen. Nykyään kysymys on limittäisistä prosesseista. Sen lisäksi, että tuotanto pyörii, on myös suunnitteluprosessien oltava kunnossa ja askeleen varsinaista rakentamista edellä. Tällöin esimerkiksi hankinnat osataan tehdä ajallaan. Sitedrive auttaa meitä kokonaisvaltaisesti, sillä se tarjoaa yhteisen näkymän niin suunnittelupöydälle kuin työmaalle, kertoo Hartikainen.
– EKE-Rakennus on rakennusalan pioneeri, jonka kumppanuudesta olemme ylpeitä. Tuotannon virtaus työmaalla on ajattelussamme keskeistä, ja on hienoa, että EKE:läiset ovat nähneet tämän tärkeä arvon Sitedrivessa, jatkaa Sitedrive Oy:n myyntijohtaja Sakari Pesonen.
Rakentavaa rakennustietoa
Pitkässä juoksussa Sitedrive tuottaa tietoa, josta hyötyvät kaikki osapuolet ja koko toimiala. Urakkatasolla opitaan esimerkiksi siitä, mitkä ovat projektien kipupisteet sekä kuinka niitä olisi mahdollista välttää. Lisäksi ennusteista tulee käytännön tekemiseen perustuvia. Kaikki tämä auttaa ihmisiä onnistumaan työssään entistä paremmin.
– Alati muuttuvassa maailmassa tarvitaan ajantasaista tilannekuvaa sekä parempia mahdollisuuksia tiedon hyödyntämiseen. Rakentaminen on perinteisesti ollut konservatiivinen ala, mutta Sitedrive Oy:n kaltaiset toimijat mahdollistavat muutoksen. Kysymys on digitalisaatiosta ihminen edellä, Hartikainen toteaa.
Saavutetut asiakashyödyt
- Yhteinen näkymä niin suunnittelupöydälle kuin työmaalle: sujuvampaa rakentamista alusta loppuun, jopa 5–10 prosenttia lyhyempi rakentamisen yleisaikataulu.
- Selkeät työnkulut: rakentamisessa vältytään ikäviltä yllätyksiltä sekä osataan valmistautua paremmin, mikä parantaa kustannustehokkuutta, henkilöstön tyytyväisyyttä, laatua, asiakastyytyväisyyttä ja kilpailukykyä.
- Tietoon perustuvia päätöksiä: datan hyödyntäminen auttaa kehittämään tekemistä oikeaan suuntaan.
Valokeilassa | EKE-Rakennus Oy
EKE-Rakennus rakentaa asuntoja ja asuinalueita sekä kehittää ja vuokraa toimitiloja. Yhtiö on kasvanut rakennesuunnitteluun keskittyneestä insinööritoimistosta merkittäväksi ja monipuoliseksi rakennusalan toimijaksi.
EKE-Rakennus on perheyhtiö, jossa yrittäjyys antaa toiminnalle kasvot sekä pitkäjänteiseen kehittämiseen sitoutuneen omistajuuden.
EKE-Rakennuksen filosofiaan on perustamisesta alkaen kuulunut jatkuva kehittäminen ja uudistuminen, ja siksi se on toimialansa menestyneimpiä. Lue lisää: ekerakennus.fi