Tiedolla johdettu työmaa
Tiedolla johtaminen on iso tekijä rakennustyömaiden korkealaatuisissa luovutuksissa ja läpimenoajan lyhentymisessä. Mutta hyödyt eivät tule pelkistä digityökaluista – paljon tärkeämpää on prosessien parantaminen ja läpinäkyvyys, joka saavutetaan pitämällä tiedot jatkuvasti ajan tasalla.
Helsingin Pasilassa, Fira Oy:n Postipuiston työmaalla rakennetaan 6-kerroksista ja 2-rappuista kerrostaloa, johon nousee yhteensä 60 asuntoa. Työmaalla toteutetaan tiedolla johtamista kehityksen kärjessä. Aikataulujohtamista tehdään päivittäin Sitedrive -ohjelmistolla yhteistyössä kaikkien asianomaisten kanssa, alkaen aamuvarhain työnjohdon saapuessa töihin ja jatkuen pitkin päivää työmaakierrosten lomassa.
“Kaikki Sitedrivella tehtävä aikataulujohtaminen pyrkii siihen, että työmaalla jokaisella tekijällä on mahdollisimman paljon mestaa ja aloitusedellytykset kunnossa,” kertoo Alina Leppänen, Postipuiston sisätöiden työnjohtaja. ”Tämän tiedon tarvitsemme tarpeeksi pieneksi pilkottuna, sen täytyy olla näkyvillä koko ajan ja sitä täytyy seurata reaaliaikaisesti. Tämä mahdollistaa, että tekeminen pysyy aikataulussa.”
Postipuiston sisävaiheaikataulu on tehty viikko-per-porras-kerros -tahdilla. Yhdessä kerroksessa on kullakin viikolla vain yksi urakoitsija. “Pidän joka maanantaiaamu Sitedrive auki nokkamiehille läpikäynnin siitä, miten viime viikko on mennyt, ja miltä tämä ja seuraava viikko näyttää,” Alina selittää. “Palaverissa varmistetaan, että kaikilla on aloituksen edellytykset kunnossa. Päivittelen tarpeen mukaan suunnitelmaa Sitedrivessa ja laitan sen urakoitsijoille jakoon.”
Näen selkeästi, mikä tilanne on suhteessa suunniteltuun.
Tilannekuvan läpinäkyvyyttä lisää aikataulutietojen tuominen Sitedrivesta avoimen rajapinnan kautta yhdistettäväksi muiden työmaan tietojen, kuten laatu- ja olosuhdedatan kanssa. Postipuistossa yhdistetyt tiedot näytetään työmaatoimiston seinillä isoilla näytöillä. “Tämän työmaan paras homma on se, että aikataulutiedot tulevat taukotilojen näytöille urakoitsijoittain mahdollisimman yksinkertaisina tehtävälistoina. Kun päivitän jotain Sitedriveen, niin kaikki näkevät seurantatiedon ja mitä kenenkin pitää tehdä, eikä minun tarvitse tehdä mitään muuta kuin mitä muutenkin teen Sitedrivella.”

Kokonaistilannekuvan seuraamisen rinnalla Alina pitää erittäin tärkeänä sitä, että hän pystyy suunnittelemaan töitä esimerkiksi kerroksittain tai urakoitsijoittain ja peilaamaan sitä, miten työt etenevät ja kuka tekee mitä ja missä. “Sitedrive on myös hyvin visuaalinen, joten pystyn helposti vaikka osoittamaan urakoitsijoille resurssointitilannetta silloin, kun seuraavasta viikosta lähtien tarvittaisiin joku kolmas tekijä tiettyyn hommaan. En pystyisi tekemään työnjohtamista kunnolla ja miettimään kokonaisuutta, jos en olisi suunnitellut tehtäviä tarkasti tai en pystyisi tekemään niihin muutoksia tilanteen eläessä. Tässä näen heti, miten muutokset vaikuttavat kokonaisuuteen.”
Postipuistossa Sitedrive nähdään tärkeänä osana sitä, miten tuotantovaiheen prosessit siirtyvät suunnitelmista todellisuuteen. “Sitedrive on helppokäyttöinen ja visuaalinen,” Alina toteaa. “Sitä ei tarvitse erikseen opetella käyttämään, vaan se opettaa käyttäjäänsä. Ja seurantaominaisuus on todella hyvä. Pystyn aina näkemään Sitedrivesta selkeästi, mikä tilanne on suhteessa suunniteltuun. Se on se kaikkein suurin hyöty,” Alina muistuttaa. “Se, että koko pakka pysyy kasassa.”